Vuoden 1917 yleislakko ja vallankumouksen ilmapiiri

Blogista

Vuoden 1917 yleislakko ja vallankumouksen ilmapiiri

Vuoden 1917 syksyllä Suomessa elettiin kuohuvia aikoja. Venäjällä oli tapahtunut vallankumous ja väliaikaisesti vallassa ollut Venäjän hallitus vaati elokuussa myös Suomen eduskunnan hajotettavaksi. Uudet eduskuntavaalit järjestettiin lokakuussa, mikä johti myös aiemmin eduskunnassa enemmistönä toimineen SDP:n edustajamäärän tippumiseen 92 edustajaan aiemmasta 103 paikasta. Tämä muutti myös oleellisesti valta-asetelmia eduskunnassa, ja sosiaalidemokraatit pelkäsivät esillä olleiden mittavien uudistusten, kuten esimerkiksi kahdeksan tunnin työaikalain sekä valta- ja kunnallislakien, hyväksymisen ja toimeenpanon puolesta.

Levottomuuden kasvaminen

Syksyllä 1917 Suomessa oli pulaa elintarvikkeista ja työttömyysaste oli korkealle, mitkä yhdessä kireän poliittisen tilanteen kanssa tekivät yhteiskunnallisesta ilmapiiristä ja elämästä Suomessa levotonta aikaa. Kun uusilla vaaleilla valittu eduskunta kokoontui ensimmäistä kertaa marraskuun alkupuolella, SDP ei osallistunut puhemiesvaaliin ja kieltäytyi tunnustamatta eduskunnan olevan laillisesti valittu. Sosiaalidemokraatit kokivat kuitenkin edustavansa maaseudun asukkaiden ja työväen kautta kansan sisintä tahtoa, ja puolue julkaisi eduskunnassa ”Me vaadimme” -ohjelma, mikä esitteli eduskunnalle työväestön tavoitteet. Julistuksen keskeisinä vaatimuksina oli valtalain ja kunnallislakien sekä kahdeksan tunnin työaikalain nopea hyväksyntä ja toimeenpano. Julistusta julkaistiin laajalti myös työväenlehdissä, ja siinä esitettiin porvarien hankkineen voittonsa eduskuntavaaleissa rahan ja vilpin avulla. Työläisten tyytymättömyys vallalla oleviin oloihin vuoden 1917 loppupuolta kohti mentäessä oli kasvanut, koska Oskari Tokoin senaatti ja eduskunta koettiin kyvyttömiksi aikaansaamaan muutoksia ja parannuksia työväestön oikeuksiin ja elinoloihin. Työväestö ei kuitenkaan pitänyt ajatuksesta hajottaa eduskunta, vaan tämä sen sijaan lisäsi työläisten vihaa porvarisäätyä kohtaan. Kun senaatti äänesti eduskunnan hajottamisesta, nimenomaan oikeiston äänet olivat ratkaisevassa asemassa. Sosiaalidemokraattien laatimassa kovasanaisessa ”Me vaadimme”- julistuksessa vaadittiin pikaisia toimia työttömyyden lieventämiseksi ja elintarvikepulan hoitamiseksi. Julistuksessa käytettiin kovia sanamuotoja, kuten esimerkiksi termiä lahtarikaartit kuvaamassa suojeluskuntien toimintaa, joiden lakkauttamista ohjelmassa vaadittiin. Tällä haluttiin sekä vakuutella omia kannattajia puoleen kyvyistä sekä myös pelotella porvareita. Puolue halusi kuulostaa julistuksessaan ulospäin todellisuutta jyrkemmältä.

Lakon julistaminen

Suomen Sosialidemokraattinen Puolue perusti yhdessä sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän ja Suomen Ammattijärjestön kanssa uudistusten ajamista, eduskunnan painostamista ja suurlakon johtamista varten Työväen vallankumouksellisen keskusneuvoston. SDP:n vallankumouksellisesta linjasta irtisanoutuneet Väinö Tanner ja Matti Paasivuori eivät tulleet valituiksi mukaan puoluetoimikuntaan marraskuussa järjestetyssä puoluekokouksessa. Senaattia johtanut sosialidemokraatti Oskari Tokoi oli jo uhannut mahdollisella työväestön vallankumouksella, ellei maassa vallitsevaa elintarvikepulaa saada pian ratkaistua. Työväen vallankumouksellinen keskusneuvosto julisti valtiopäivien avaamista seuraavana päivänä 14. marraskuuta 1917 koko maan kattavan suurakon, joka kesti kaikkiaan kuusi päivää 20. marraskuuta saakka.

Lakon päättyminen

Eduskunnan toiminta jatkui yleislakon aikana, ja uudet kunnallislait sekä kahdeksan tunnin työpäivää koskeva työaikalaki hyväksyttiin 15.–16. marraskuuta. Eduskunnassa päädyttiin myös Santeri Alkion tekemän kompromissiehdotuksen perusteella julistamaan korkeimman vallan käyttäminen eduskunnalle itselleen, eikä sitä siirrettäisi valtionhoitajakunnalle. Näillä toimilla eduskunta vastasi lakon alussa annettuihin vaatimuksiin. Suurlakon käytäntöönpanossa oltiin otettu mallia venäläisten bolševikkien toimista. Suurlakon yhteydessä oltiin jo toteutettu käytännössä vallankumouksen ensimmäinen vaihe paikallisella tasolla suuressa osassa maata. Työväen Vallankumouksellinen Keskusneuvosto harkitsikin vallankumousyritykseen ryhtymistä lakon aikana. Punakaartilaiset valvoivat lakon aikana muun muassa poliisi- ja rautatieasemia sekä puhelinkeskuksia ja lennätintoimistoja. 16. marraskuuta Keskusneuvosto päätti ryhtyä toimiin vallankaappaamiseksi, mutta neuvosto perui päätöksensä kuitenkin jo seuraavana aamuna, koska epävarmalta tuntuvaa hanketta johtamaan ei löytynyt juuri halukkaita. SDP:n julistuksessa esitetyt vaatimukset oli täytetty, mutta lakon lopettaminen oli silti vaikeaa kiihkeän ilmapiirin vallitessa. SAJ ja kaartit olisivat halunneet saada maahan aikaan punaisen hallituksen vallankumouksella, mutta valtaosa SDP:n eduskuntaryhmästä kannatti laillisen hallituksen muodostamista, ja lakko peruutettiin, mutta kahtiajako maassa oli syventynyt.