Itsenäisyyden tunnustaminen – osa 1 – ensimmäiset tunnustelut

Blogista

Itsenäisyyden tunnustaminen – osa 1 – ensimmäiset tunnustelut

Suomen itsenäisyysjulistus annettiin 4. joulukuuta 1917 Svinhufvudin senaatin toimesta, ja eduskunta vahvisti julistuksen kaksi päivää myöhemmin 6. joulukuuta. Mutta matka itsenäiseksi valtioksi oli vasta alussa, sillä itsenäisyydelle oli vielä hankittava tunnustus ulkovalloilta. Senaatin pääministeri toiminut Pehr Evind Svinhufvud lähetti aiemmin senaattorina toimineen pankinjohtaja J. K. Paasikiven tunnustelemaan tilannetta Ruotsiin jo joulukuun alussa. Venäläiset santarmit tarkastivat kaikki rajan ylittävät henkilöt Torniossa, koska maassa vallitse ankara kirje- ja sähkesensuuri, minkä vuoksi Paasikiven oli opeteltava itsenäisyysjulistus ulkoa ja kirjoitettava se paperille vasta saavuttuaan Ruotsiin.

Paasikiven tunnustelut Pohjoismaissa

Päästyään Tukholmaan hankalien vaiheiden jälkeen Paasikivi tapasi Ruotsin pääministeri Nils Edénin, joka epäili Suomen itsenäistymisen edellytyksiä muun muassa Suomessa olevan venäläisen sotaväen takia, eikä hän voinut luvata Suomen itsenäistymisen takaamista. Paasikivi kertoi Edénille Svinhufvudin sanoin, ”meidän täytyy saada venäläinen sotaväki pois tavalla tai toisella”. Ruotsin liberaalipuolueeseen kuulunut pääministeri ei voinut kuitenkaan taata Suomen itsenäisyyden tunnustamista ja kehotti Suomea keskustelemaan Venäjän hallituksen kanssa. Paasikivi matkusti seuraavaksi Kööpenhaminaan, jossa hän sai Tanskan ulkoministeri Scaveniukselta kehotuksen kääntyä suurvaltojen puoleen, ja samaa hänelle sanottiin myös Norjan vierailulla. Ruotsi ilmoitti diplomaattikielisessä vastauksessaan joutuvansa odottamaan vielä lisätietoja Suomen mahdollisuuksista saavuttaa itsenäisyyden kannalta yhteisymmärrys Venäjän kanssa sekä muiden maiden kannoista asiaan.

Venäjän lähestyminen

Suomen itsenäistymistä hoidettiin Venäjän suuntaan kahta eri reittiä, Suomen hallituksen ja sosiaalidemokraattien omia teitä pitkin. Sosiaalidemokraateilta Venäjälle lähti 9. joulukuutta Mannerin, Huttusen ja Salinin muodostama valtuusto tapaamaan Leniniä ja Stalinia. Lenin oli halukas siihen, että kansankomissaarien neuvosto tunnustaisi Suomen itsenäisyyden ilman, että pyyntö etenee kansalliskokouksen käsiteltäväksi. Pääministeri Svinhufvudin johtama hallitus sen sijaan lähestyi ensimmäisenä Suomessa olevia venäläisiä sotajoukkoja, joiden komentajille toimitettiin 14. joulukuuta pääministerin allekirjoittamat kirjelmät, joiden mukaan Venäjän tuli välittömästi vetää joukkonsa maasta Suomen ehdottomaan puolueettomuuspolitiikkaan vedoten. Kirjelmässä vedottiin muun muassa siihen, että venäläisiä sotajoukkoja ei tarvita maassa, koska Suomi haluaa elää ystävällisissä suhteissa kaikkiin valtioihin. Lisäksi venäläisten joukkojen kerrottiin aiheuttavan maassa suuria ongelmia ja tilannetta perusteltiin myös elintarvikepulalla.

Tunnustelut Saksaa kohtaan

Samaan aikaan naapurivaltojen kanssa Suomi lähestyi itsenäistymispyrkimyksissään myös Saksaa, joka oli solminut juuri alustavan aselevon ensimmäisessä maailmansodassa Venäjän kanssa. Suomea edustanut Edvard Hjelt toimitti 13. joulukuuta Berliinissä Saksan ulkoministeriöön tiedon Suomen itsenäisyyden tunnustamispyynnöstä. Kyseisessä kirjelmässä Saksaa pyydettiin käsittelemään aselevosta neuvotellessa erillisenä valtiona, josta Saksan tulisi vaatia poistamaan venäläiset miehitysjoukot mahdollisimman pian. Mutta kun rauhanneuvottelut alkoivat 22. joulukuuta Brest-Litovskissa, jossa sijaitsi Saksan itärintaman esikunta, olivat saksalaiset varovaisia käsittelemään Suomen itsenäistymisasiaa, minkä he eivät halunneet vaarantavan rauhanneuvotteluja pitkän ja raskaan sodan jälkeen. Vaikka Saksa ei ollut neuvotteluissa aloitteellinen Suomen pyrkimysten suhteen, ilmoittivat venäläiset kuitenkin olevansa valmiita tunnustamaan Suomen itsenäisyyden milloin tahansa, kun Helsinki sitä pyytäisi.

Tunnustuspyynnöt

Suomen eduskunta hyväksyi salaisessa yöistunnossa 22. joulukuuta pääministeri Svinhufvudin johdolla kirjelmän, jossa ilmoitettiin Venäjän perustuslaista päättävälle kansalliskokoukselle Suomen halu itsenäisyyteen ja pyydettiin kokoukselta tunnustusta Suomen täydelliselle itsenäisyydelle ja riippumattomuudelle. SDP:n puoluetoimikunta kääntyi kuitenkin vielä seuraavana päivänä suoraan neuvostohallituksen puoleen, ja heidän Venäjän veljespuolueen keskuskomitealle toimitetussa kirjeessä puoluetoimikunta pyysi esittämään Suomen itsenäisyyden tunnustamispyynnön Leninin hallitukselle. Sosiaalidemokraattien kirjelmän luovuttivat Leninille K. H. Wiik, Kullervo Manner ja Edvard Gylling 27. joulukuuta Smolnassa. Tuolloin he tapasivat myös Lev Trotskin, joka moitti sosiaalidemokraatteja siitä, etteivät he kaapanneet valtaa Suomessa Venäjällä tapahtuneen marraskuun vallankumouksen aikaan. Myös Lenin kehotti SDP:tä vallankumoukseen Suomessa, mikä teki erityisen vaikutuksen ainakin Mantereeseen.